SUOMALAINEN JA URALILAINEN KUOLINPERINNE  

1. kuolemaan liittyvien tapojen tarkoitus on ymmärtää ja helpottaa sitä surua ja hämmennystä mikä ihmisen valtaa kun tältä viedään läheinen. 

2. suremaan jääneiden lisäksi on haluttu helpottaa kuolleen matkaa tuonpuoleiseen ja elämää tuonpuoleisessa.

3. kuolemaan liittyviä tapoja voidaan pitää yhtenä vanhimmista uskonnollisen eli tunteisiin perustuvan käyttäytymisen muodoista (apinaemojen tiedetään kantavan kuolleita poikasiaan useita päiviä).

4. uskomuksien ikää voidaan arvioida sanan kuolema vuosituhansia vanhasta yhteisestä uralilaisesta juuresta (suomen kuolla, vepsän kolda, viron koolda, liivin kuolo, mordvan kuloms, udmurtin kulini, komin kulni, mansin xol, hantin xat, unkarin hal, samojedin xa, selkupin qu).   

5. uralilaisten kansojen kuolinperinteitä kuvaa käytännöllisyys (vuodenajan mukaan hautaaminen), hetkeä eläminen (pyritään hautaamaan samana päivänä), kiertävän elämäntavan tuomat rajoitukset (kuolinkodat vuotuiskierron varrelle) ja henkisen olemuksen korostaminen (pitkälle kehittynyt sielu-usko).

6. yhteisinä perinteinä voidaan pitää kuolevan luokse kokoontumista ("voipas mie poloine piika, ku en olt lässä henken lähtiessä, suun alla sukertamassa"), vuodenajan mukaan hautaamista (talvella rekeen, lavalle, puuhun, kesällä ruuheen, kuoppaan, roiloon), jokien pitämistä sielujen kulkuteinä (haudat jokien varsille), kuolleiden peittämistä tai käärimistä koivuntuoheen (vrt. tuohesta valmistetut kätkyet), esineiden laittamista hautaan ("haluesineet"), suku ja perhehautoja (haudalle perheen toteemin eli tamgan tunnus), luonnon kunnioittamista (annetaan puiden kaatua hautojen päälle), muistajaistapoja (kuolinnuket, muistinporot), luiden ja kallojen kohtelemista kunnioituksella (estetään levitteleminen) ja kuolleiden ajattelemista eläiminä (lintuja, perhosia).      

7. vieraita kuolinperinteitä edustavat syvät maahaudat, arkkujen käyttäminen, polttohaudat, suuret kiviröykkiöhaudat, suuret kumpuhaudat, venehaudat (ruuhella peittäminen kotoperäistä), rivihaudat, hautakivet (pienillä kivillä peittäminen kotoperäistä), yleiset (eri sukuihin kuuluvien) hautausmaat ja yleiset kuolleiden juhlat.  

8. kuolemanjälkeiseen elämään liittyvissä uskomuksissa ovat sekoittuneet tuntureissa ja järvien alla sijaitsevat sukulaisten henkien asuttamat saivot, jokien alajuoksuilla ja taivaanrannassa sijaitseva tuonilmainen ja maan alla sijaitseva sairauksien henkien asuttama alinen (kolme eri uskomusperinnettä).

9. sielu-uskomuksiin on sekoittunut monenlaisia nimiin, uniin, toteemeihin ja suojelushaltijoihin liittyviä ajatuksia (miesten voimaa antava viides sielu alkujaan isän suvussa periytyvä, murrosiässä saatu soturinimi, nimisielu).

10. ajatukset jälleensyntymisestä ovat olleet rajallisia ja vaihdelleet yhdestä kerrasta viiteen. kuolleen itsensä ei olla ajateltu syntyvän uudestaan vaan henkensä, muistonsa, elinvoimansa ("ihminen elää niin kauan kun hänet muistetaan").

11. kuolemaa ei olla pelätty (pidetään iloisena jälleennäkemisenä sukulaisten kanssa). pelkoa ovat aiheuttaneet sairaudet, selittämättömällä ja oudolla tavalla kuoleminen ja kaukana kotoa kuoleminen.   

12. kuolleita on kutsuttu lintusiksi, vanhemmiksi, saivoiksi ja syntysiksi (vieraita nimityksiä esi-isä, vainaja, rukka).    

13. itsemurhaan on suhtauduttu iän mukaan. nuoren tekemää itsemurhaa on oudoksuttu ja pidetty henkien (varjosielu itsen) aiheuttamana, vanhuksen hakeutumista rauhalliseen paikkaan kuolemaa odottamaan luonnollisena (hantin tom polok monos, hän meni toiselle puolelle).   

HENKI

1. surullisen ihmisen sielun ajatellaan pudonneen maanrakoon (alinen) tai karanneen taivaalle (ylinen).

2. ihmisen jälleensyntyvän sielun kerrotaan siirtyvän suvun seuraavaan lapseen.

3. varjosielun ajatellaan matkaavan jokea pitkin meren syvyyksiin, elävän siellä saman ajan mitä ihminen eli maan päällä, muuttuvan kovakuoriaiseksi ja katoavan.

4. kuolleiden sielujen uskotaan liikkuvan jokia pitkin ympäri vuoden (talven tapoihin kuuluu jään koputtaminen kepeillä, "etteivät matkaisi väärään suuntaan").

5. henkisielu löylyn ajatellaan poistuvan ihmisestä viimeisen henkäyksen mukana (vepsän löl, viron leil (henki), liivin läul, saamen liewla (höyry), udmurtin lul (henkäys), komin lol (elämä), mansin lili (hengitys), hantin lil (sielu), unkarin lelek).  

6. yhden ihmisen sieluista ajatellaan elävän hiuksissa (pidetään hyvää huolta, pestään, letitetään).

7. jälleensyntyvän sielun uskotaan elävän luissa (saaliseläinten luut haudataan oikeassa järjestyksessä, "jotta palaavat takaisin").

8. sielukärpäsen kerrotaan "piilottelevan katossa ja tulevan sieltä kuoleman hetkellä".

9. yhden sieluista uskotaan voivan palata rakkaana pidettyyn lemmikkiin.

10. "suus kiinni ettei sielus karkaa" (sanonta).

11. sielujen tiedetään puhuvan "eläinten ja lintujen äänin".

12. sielujen uskotaan nousevan maan alta kevään ensimmäisissä ruohonkorsissa.

13. kuolleen hengen ajatellaan liikkuvan vanhoilla asuinmaillaan kuoleman jälkeen.

14. kuolleen hengen tiedetään pysyttelevän kotitalossa kuoleman jälkeen (asetetaan ruokaa ja vettä).

15. sieluilla ajatellaan olevan yhteys synnyin ja kuolinpaikkaan.

16. kynsiä pidetään yhtenä sielun eli elinvoiman ilmentymistä (koska kasvavat, pidetään tallessa, laitetaan mukaan hautaan).

17. ihmisen neljä sielua ovat varjosielu (hautaan kuolleen mukana), lintusielu (matkaa aliseen linnun hahmossa), unisielu (liikkuu unissa) ja henkisielu eli jälleensyntyvä sielu (siirtyy tälle valmistettuun nukkeen ja sen jälkeen ensimmäiseen sukuun syntyvään samaa sukupuolta olevaan lapseen).

18. yöperhosia pidetään kuolleiden henkinä (kalpeita, liikkuvat öisin, pyrkivät valoa kohti).

19. varjosielun uskotaan kiertävän kuoleman jälkeen paikat joissa ihminen elämänsä aikana vieraili.

20. varjosielun kerrotaan näyttäytyvän kuolevan läheisille ennen kuolemaa (ihmisen kaksoisolento).

21. varjosielun uskotaan voivan ottaa linnun ja oravan hahmon.

22. kuolleen hengen ajatellaan käyvän kotonaan "niin kauan kun liha maatuu maan alla".

23. keskeneräisten asioiden ja sanomattomien sanojen uskotaan jäävän vaivaamaan henkeä (pyritään sanomaan ja selvittämään).

24. ihmisen hengen uskotaan oleskelevan rinnan alla missä tämä "lämmittää luita". hengen tiedetään voivan "vieriä" ja "mennä tupehuksiin". kuoleman hetkellä hengen ajatellaan lähtevän rinnan alta eli "luijen seämestä".

25. ihmisen kolme sielua ovat henkisielu lil (viimeinen henkäys, häviää kuoleman jälkeen), hahmosielu is (ei katoa kuolemassa) ja varjohaamu (elää ihmisestä erillään, näyttäytyy etiäisinä).

26. sielun uskotaan elävän tuonpuoleisessa saman ajan mitä ihminen eli maan päällä, nuorenevan vuosi vuodelta ja syntyvän lopulta pienenä lapsena (usein lapsenlapsena jolle annetaan isovanhemman nimi).

27. obinugrilaiset uskovat miehillä olevan viisi sielua ja naisilla neljä.

28. ihmisen sielut ovat varjosielu (muuttuu aaveeksi), kaksoisolentosielu (jatkaa elämää sukulaisten kanssa), henkisielu (nousee yliseen viimeisen henkäyksen mukana), jälleensyntyvä sielu (syntyy suvun seuraavaan lapseen) ja sielulintu (tulee auringosta ja antaa vastasyntyneelle elämän, kuoleman jälkeen lentää takaisin aurinkoon).

29. jälleensyntyvän sielun uskotaan palaavan suvun toteemieläimen hahmossa (sammakko, lisko, peura, pöllö) ja turvaavan suvun jatkuvuuden.

30. kuolleen hengen ajatellaan oleskelevan pirtissä pöydän alla (varotaan potkimasta, poltetaan valkeaa läpi yön "jotta näkee liikkua").

31. sielujen uskotaan elävän perhosten hahmossa, lasten sielujen pienten perhosten (ei pidä koskettaa, hauraita).

32. kuolleiden ajatellaan näyttäytyvän pihapiiriin uskaltautuvina lintuina (linduzina).

33. selkuppien mukaan ihmisen sielut ovat il (elinvoima), lotar (varjosielu, jatkaa matkaansa tuonpuoleisessa) ja tös (ihmisen ulkopuolinen sielu, pehmentää matkaa tuonpuoleiseen).

34. selkupit pitävät jäämerta kuolleiden merenä (lotar tsos). sielujen ajatellaan uivan mereen jokea pitkin. vahingollisten henkien uskotaan vaanivan (kalastavan) sieluja joen suulla. mereen päästessään sielujen ajatellaan kuolevan (pääsevän tuonpuoleiseen).

35. ihmisen viisi sielua ovat henki (hengitys, elonmerkit), sielulintu (pakeneva henki), hahmo (kehon ulkopuolella oleskeleva vapaasielu), itse (varjosielu) ja onni (näkymätön suojelushaltija).

36. henkisielun ilmentyminä pidetään elohiirtä (värviäinen, iholindu) ja vaimasta (vaimanen, vaibma, kohtia joissa voi tuntea tykytystä).

37. henkisielua pidetään elämää ylläpitävänä voimana (siirtyy synnytyksessä äidistä lapseen, poistuu viimeisessä henkäyksessä).

38. varjosielun uskotaan antavan ihmiselle tajunnan, persoonallisuuden ja muistin.

39. varjosielun ajatellaan jättävän ihmisen sairauden aikana, liikkuvan vapaasti unen aikana, jatkavan elämää kuoleman jälkeen (unet, muisto) ja syntyvän uudestaan suvun seuraavaan lapseen (antaa lapselle ymmärryksen).

40. sielujen uskotaan majailevan vatsanpohjassa (suolenliike), päässä ja sydämen kohdalla (syke).

41. neidon uskotaan menettävän sorsasielunsa (sorz) naimisiin mennessään ja saavan tilalle "vierailta kylmiltä seuduilta" lentävän hohtavan naisensielunsa (käkisielu) jonka menettää kuolemassa.

42. mordvalaiset kutsuvat sieluja nimin ojme / vajmä (valoisa henki joka siirtyy kuoleman jälkeen lapseen, voi ottaa  sinertävän usvan hahmon), arne (henkisielu jota ilman elämä ei ole mahdollista), tsopatsa / sopatsa (hahmosielu joka näyttäytyy valveilla ja unissa, joskus linnunhahmoisena, läsnä muistajaisissa) ja sulej (varjosielu jota kutsutaan juurettomaksi, suvuttomaksi ja oksattomaksi).

43. sielujen kerrotaan voivan liikkua liekkien ja tulen hahmossa.

44. komit uskovat kuoleman tulevan silloin kun hengittävä sielu (lov) poistuu ihmisestä (lov petem). kuoleman hetkellä ihmisen ajatellaan hajoavan kolmeen osaan (soj (ruumis), lov (hengittävä sielu) ja ort (varjosielu)).

45. komit uskovat kuolleen hengen matkaavan kauas esivanhempien luokse ja toisaalta pysyttelevän haudalla (esivanhempien ajatellaan tulevan haudalle vastaan).

46. vieraileville sukulaisten hengille laitetaan jyviä (haudalle ja koti-ikkunan alle).

47. muuttolintuja ja variksia pidetään esivanhempien henkinä (totemististen heimouskomusten jäänteitä).

48. komit pitävät päässä sijaitsevaa henkisielua (lov) sisäisenä voimana ja elämän antajana joka poistuu ihmisestä viimeisen henkäyksen mukana (näyttää poistuessaan höyryltä). lovin uskotaan voivan ottaa perhosen, hiiren ja pikkulinnun hahmon. tuonpuoleisessa lovia pidetään ihmisen muiston jatkajana.

49. komien mukaan kaikella elävällä on henki (lovja turun=elävä ruoho, lovja pu=elävä puu).

50. hengen lähdöllä tarkoitetaan henkisielun poistumista nenän tai suun kautta kuoleman hetkellä.

51. varjosielun ajatellaan seuraavan ihmistä tuonpuoleiseen.

52. saamelaiset uskovat ihmisen koostuvan lihasta, hengestä ja sielusta (liha=sisäiset ja ulkoiset elimet, henki=hengitys, sielu=sydän, elämä, veri).

53. varjosielua pidetään ihmistä suojelevana kaksoisolentona (varjon käyttäytymisestä alkunsa saaneita uskomuksia).

54. kolttasaamelaiset uskovat varjosielun liikkuvan eläimen hahmossa.

55. saamelaiset ajattelevat henkisielun (jieg´ga) sijaitsevan rinnassa.

56. varjosielua yhdistetään ihmisen nimeen (olemus, muisto, nimi osa muistoa).

57. saamelaiset vertaavat ihmistä kuuseen jonka sydän on lähempänä rungon eteläistä eli vasenta puolta.

58. sairauksien ajatellaan johtuvan varjosielun lähtemisestä omille teilleen (sielua voidaan etsiä valkoisen liinan kanssa).

59. noitien kerrotaan pystyvän hallitsemaan varjosielujaan (eläinhahmoisia).

60. haudalla pysyttelevälle varjosielulle tehdään sija kuolleen vaatteista.

61. ikiuntaan nukkuvien haamusielujen kotipaikkaa kutsutaan untolaksi.

62. komit pitävät varjosielua (ort) ihmisen kaksoisolentona (läsnä syntymästä kuolemaan). ortin ajatellaan oleskelevan kehon ulkopuolella (näyttäytyy etiäisinä, sinisinä tulina, outoina ääninä). mustelmia pidetään ortin tekosina (sininen väri). ortin tiedetään ilmestyvän ihmisille joihin kohdistuu suuria haluja tai toiveita (odottajille, odotetuille). ortin näyttäytymistä pidetään onnea tuovana.

63. komit uskovat varjosielu ortin ottavan ihmisen paikan kuoleman jälkeen (ihmisen matkustaessa tuonpuoleiseen). ortille osoitetaan samaa kunnioitusta kuin kuolleelle itselleen(kestitetään, kierrätetään katsomassa tuttuja paikkoja). suruajan jälkeen ortin ajatellaan muuttuvan kiveksi, menevän maan alle tai häviävän.

64. komilaisten tietäjien uskotaan pystyvän näkemään varjosieluja (ort azzis, hän joka näkee ortin).

65. komit uskovat ures-nimisen sielun voivan ottaa eläimen hahmon (haukka, korppi, pyy, jänis, orava).

66. udmurttien mukaan ihmisen kaksi sielua ovat henkisielu (lul) ja haamusielu (urt). haamusielun tiedetään voivan irtautua ihmisestä lepakon tai valkean perhosen hahmossa. henkisielun uskotaan pysyttelevän ihmisessä läpi elämän ja haihtuvan kuoleman hetkellä ilmaan (haamusielun jäädessä haudalle).

67. obinugrilaiset kutsuvat henkisielua liliksi ja hahmosielua isiksi.

68. vahingollisten henkien tiedetään voivan kaapata tai pidätellä öisillä matkoillaan olevia sieluja (seurauksena heikentyminen tai sairastuminen).

69. saamelaisten mukaan ihmisen henki (jiegg, heägga) majailee sydämen tienoilla tai vatsassa ja sielu päässä ("vain toisen voi lähettää pois"). veren ja hengityksen (vuoinnas) uskotaan antavan ihmiselle elämän. sydämen ja sukupuolielinten tiedetään olevan yhteydessä toisiinsa (syke).

70. saamelaiset pitävät unia "henkien maana".

71. saamelaiset uskovat ihmistä seuraavaan henkiolentoon (farrosas) joka voi muuttua halutessaan etiäiseksi (ovdasas). seuralaisen tiedetään suojelevan onnettomuuksilta ("liikkuu edellä"). kuoleman jälkeen seuralaisen ajatellaan jäävän elämään maan päälle tai siirtyvän sukulaislapseen.

72. saamelaiset uskovat seuralaisen pitävän yllä omaa tuntoa (oame-tovdu, pidetään tahdosta riippumattomana voimana joka asustaa ihmisessä ja "on kaikessa tätä etevämpi").

73. saamelaisperheiden seuralaishenkien (kaddz) ajatellaan periytyvän isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. kaddz luovutetaan lapselle tämän ollessa murrosiässä (pienille lapsille asiasta ei puhuta). kaddzin uskotaan olevan näkymätön ja eläinhahmoinen (karhu, poro, haukka, made, susi, hyönteinen), ilmestyvän unissa ja kulkevan mukana kaikkialle.

74. inarinsaamelaiset uskovat haamusielun (ovdasa) jäävän asumaan kuolin tai hautapaikalle, neuvovan kuolleen omaisia, huolehtivan siitä että perheen tapoja noudatetaan, ilmestyvän unissa ja ilmaisevan kuolleen tahtoa.

75. saamelaisten mukaan ihmisen neljä sielua ovat heäggä (henkisielu, poistuu viimeisen henkäyksen mukana), unisielu (liikkuu kehon ulkopuolella unien ja noitamatkojen aikana), ovdasas (etiäinen, suojelee, liikkuu ihmisen edellä, jää pälyilemään kuolinpaikalle) ja jälleensyntyvä sielu (elinvoima, asustaa luurangossa).

76. varjosielun ajatellaan asustavan pääkallossa (vrt. eläinten kallojen ripustaminen puihin).

77. varjosielun uskotaan voivan vierailla läheisten unissa ("käy hänessä nukkumassa").

78. unkarilaiset kutsuvat varjosielua nimin iz ja isz ("iz sinut syököön").

79. varjosielun lähtöä voidaan yrittää nopeuttaa loitsuin ("ettei jäisi kummittelemaan").

80. unkarilaiset uskovat varjosielun liikkuvan hiiren hahmossa.

81. nukkuvia ei herätetä koska ajatellaan että varjosielu ei ehdi palaamaan matkoiltaan jolloin ihminen vaikuttaa poissaolevalta ja äreältä (jos pakko herättää herätetään hitaasti).

82. hantit ja mansit kutsuvat varjosielua nimin is ja iz (suomen itse).

83. marien mukaan ihmisen sielut ovat sul (poistuu viimeisen henkäyksen mukana), con (ei vakituista olinpaikkaa) ja ört (linnunhahmoinen, liikkuu oman tahtonsa mukaan, liian pitkä poissaolo aiheuttaa sairauden).

84. unkarilaisten sielut ovat lelek (elävä sielu) ja iz (varjosielu).

85. udmurtit ajattelevat sielujen liikkuvan valkoisten perhosten hahmossa (jos lentelevät talon lähellä uskotaan kuolleilla olevan asiaa, paikoin muistajaiset tapahtuman kunniaksi, sielunsa kadottanutta kehotetaan etsimään valkoinen perhonen).

86. nenetsien mukaan kuolleen henki (kuei) oleskelee hetken haudan läheisyydessä ja lähtee sitten vaeltamaan kohti tuonpuoleista. tuonpuoleisessa hengen tiedetään jatkavan elämäänsä niinkuin maan päälläkin.

87. samojedit uskovat ihmisen hengen jakaantuvan kuoleman jälkeen kahtia toisen puoliskon vaeltaessa tuonpuoleiseen ja toisen pyrkiessä suvun kantavanhemman luokse.

88. samojedien mukaan varjosielu (töös) asustaa kehon ulkopuolella, seuraa ihmistä varjon tavoin (edellä kulkien, taakse jättäytyen) ja häviää olemattomiin kuoleman jälkeen.

89. tajuttomuuden tilaa kutsutaan itsettömyydeksi (varjosielu itsen ajatellaan poistuneen).

90. kaatumatautia kutsutaan nimin itshine ja es-orma (yhdistetään varjosieluun).

91. varjosielun uskotaan liikkuvan riekon hahmossa (ihtiriekko, isserriekko). 

92. noitamatkalle lähtevän varjosielun ajatellaan ottavan avukseen voimakkaita apuhenkiä (noita itse ei matkusta mihinkään).

93. varjosielua yhdistetään nimeen (peritään esivanhemmilta nimen mukana).

94. itsemurhan tehneen ajatellaan kummittelevan levottomana henkenä elämänlankansa loppuun asti (varjosielu jää kummittelemaan).

95. saamelaiset uskovat henkisielun elävän mahakuopassa ("kolossa rinnan alla").

96. saamelaisten mukaan henkisielusta voi antaa puolet pois ("jos antaa enemmän kuolee").

97. unisielun ajatellaan asustavan otsassa tai nenässä (sielusta voi lähettää pois puolet).

98. ihmisten ajatellaan vaeltavan henkien maailmassa unissaan (noidan erottaa muista kykynsä päästä henkien maailmaan muulloinkin).

99. saamelaiset uskovat unisielun siirtyvän kuolemassa tuonpuoleiseen (jabmiidaibmu) missä tälle luodaan uusi keho (jos luuranko säilynyt kokonaisena).

100. sielulinnun tiedetään liikkuvan riekon, kiirunan ja kuukkelin hahmossa (uskotaan pystyvän vierailemaan tuonpuoleisessa).

101. samojedit ajattelevat ihmisen elävän henkenä siihen asti kunnes ruumis on maatunut ja sitten "haihtuvan pois".

102. udmurtit sanovat ihmisen säikähtäessä, sairastuessa ja mennessä tajuttomaksi "urtez koskem" (hänen urtinsa on lähtenyt).

103. varjosielu urtin tiedetään liikkuvan lepakon hahmossa (yö henkien aikaa).

104. urt-sielujen uskotaan liikkuvan yöperhosten hahmossa (ajatellaan tulevan tervehtimään omaisiaan, kutsutaan nimellä urt-bugli, sieluperho).

105. udmurtit pitävät sieluperhosten hätyyttämistä ja surmaamista vakavana rikoksena.

106. kadonnutta varjosielua voidaan etsiä loitsija-akan kanssa valkoinen liina käsivarrella (urt-kuton, urtin etsintä).

107. komien mukaan henkisielu (lol) asustaa pääkallossa, pakenee kuoleman jälkeen höyrynä, irtaantuu unen aikana ja pystyy liikkumaan hiiren hahmossa.

108. komit ajattelevat varjosielun (ort) muuttuvan ajan myötä suojelushaltijaksi, oleskelevan suojelemansa ihmisen läheisyydessä, ottavan osaa suojattinsa toimiin ja näyttäytyvän unissa.

109. lapsen uskotaan saavan varjosielun syntyessään ("erottamattomat").

110. varjosielu ortin kerrotaan liikkuvan sinisen tulen hahmossa (ort-bi, ortin tuli) ja nipistävän ihoon sinisiä täpliä (mustelmat).

111. kuolleen linnun uskotaan merkitsevän jonkun varjosielun tai suojelushaltijan kuolemaa.

112. udmurttien mukaan henkisielu lol yhtyy kuolemassa varjosielu ortiin.

113. udmurtit kutsuvat henkisielu lulin lähtöä hengen lähdöksi (lul-poton, ajatellaan poistuvan suun tai sieraimien kautta, lähtöä seuraa tuulenvire tai puhuri).

114. varjosielu urtin uskotaan pysyttelevän kuolleen läheisyydessä, vierailevan hautaamisen jälkeen kotona, siirtyvän elämään suvun kalmistoon ja tekevän kalmistosta vierailuja sukulaisten luokse.

115. udmurttien mukaan varjosielua voidaan yrittää sitoa taioin haluttuun paikkaan.

116. komit pitävät varjosieluja esivanhempien henkinä jotka liikkuvat vanhoilla asuin ja pyyntimaillaan.

117. kolttasaamelaiset uskovat hengen (jienk) asuvan sydämen tienoilla ja kutsuvat valtimoa henkisuoneksi (jienk-sun, vaibmo-suodna).

118. kuolansaamelaiset ymmärtävät hengellä (jink) ja sydämellä samaa.

119. aunuksenkarjalaiset kutsuvat sydänalaa "hengen kohdaksi".

120. virolaiset nimittävät valtimoa käden hengeksi (käe vaim).

121. metsäsuomalaiset uskovat kuolleen hengen lähtevän perhosen, valkoisen kärpäsen tai pienen valkoisen linnun hahmossa ("henklintu on pienemp kun tiainen").  

122. kasvojen kalpenemista ja voimien heikkenemistä pidetään hahmosielun lähdön seurauksena.

123. marityttö sanoo veteen katsoessaan "älä ota muotoani".

124. saamelaiset kutsuvat hahmosielua sibmoksi (muoto, piirre).

125. mordvalaiset tarkoittavat hahmosielulla (tsama) haamua ja varjoa ("ei oo muuta kun haamu jäljellä", "siinä pojassa on aivan isävainaansa haamu", "kulkee haamussaan").

126. ihmisen ajatellaan voivan kadottaa hahmosielunsa säikähtäessään ("neiti siitä säikähtihe, jo on muoto muuttununna, neion veret vierähtänynnä", sielun voi saada takaisin käymällä kumartamassa säikähtämisen paikalla, kutsutaan "kohtaukseksi").

127. kolttasaamelaiset eivät katso tai tallaa varjoa (varjoa katsovan ajatellaan hullaantuvan tai alkavan näkemään maailmaa nurinkurisena).

128. mansin sana is tarkoittaa puun, huoneen ja elävän ja kuolleen ihmisen varjoa.

129. suomen sanalla itse tarkoitetaan tajuntaa ja järkeä (itsetön lapsi, "se män ihettömäks").

130. varjosielun sijasta voidaan käyttää sanoja emuu ("emmuu käv jo eiläpäe", "seij ollu akka ihe, se ol akaa emuu") ja haltija ("haltia karkas pois hänest", "hältä haltiaanen on joutunu pois", "ihminen haltiatoin, valkeeveronen", "laps haltiatoin, valkiaverinen").

131. hantin sana lil esiintyy sanonnoissa henki (lil) salpautuu, lil-vos (henkireikä, suonsilmäke) ja lilon (elävä, puhuttaessa eläimestä, puusta tai vedestä).

132. hantit uskovat varjosielu isin (sieluinen-kuvainen-täyteys) liikkuvan sääsken, perhosen, pääskyn, kärpäsen, joutsenen, harakan tai pöllön hahmossa (lentelee "seitsemän keihäänvarren korkeudella").

133. varjosielu isin ajatellaan oleskelevan otsassa (veren pyyhkiminen lapsen otsaan), päässä, oikeassa korvassa (korvaan puhalletaan jos on lähtenyt teilleen), päänahassa, hiuksissa tai veressä (ajatellaan loittonevan verenvuodon myötä).

134. henkisielu lilin uskotaan asustavan sydämessä, maksassa, veressä, suussa tai keuhkoissa.

135. obinugrilaiset pitävät varjoa (urt) kehon ulkopuolella asustavana kaksoisolentona joka jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen (xadai-urt, kuollut-urt, lilon urt, elävä urt).

136. varjosielu urtin kerrotaan liikkuvan lepakon hahmossa ja kasvavan kuoleman lähestyessä ("kunnes varjo ulottuu maahan").

137. hahmosielu isiä voidaan yrittää sitoa taioin puiseen kuvaan (kuolinnukke).

138. obinugrilaiset uskovat naisen sielun palaavan kotikyläänsä, miehen sielun hakeutuessa omiensa joukkoon.

139. polttamisen ajatellaan tuhoavan varjosielun (vierasta perinnettä, vihollisten ruumiit voidaan polttaa).

140. henkisielun uskotaan elävän tuonpuoleisessa "saman ajan kuin maan päälläkin" ja raukenevan sen jälkeen tyhjään tai muuttuvan vesikuoriaiseksi (elämän uskotaan keskeytyvän jos sukuun syntyy uusi lapsi tai jos ihmistä aletaan palvoa haltijana jolloin siirtyy lapseen tai palvonnan kohteeseen).

141. henkisielu lilin uudestisyntymisen ajatellaan tapahtuvan vaiheittain (ohdakkeesta peuraan, peurasta ihmiseen).

142. hantien mukaan uroilla ja uros karhuilla on viisi sielua ja naisilla ja naaras karhuilla neljä (karhuja pidetään ihmisen kaltaisina ja lähimpinä sukulaisina).

143. varjosielun uskotaan tuntevan kylmää, nälkää, ikävää, rakkautta, vihaa ja yksinäisyyttä.  

144. lintusielun ajatellaan voivan ottaa ihmisen, linnun ja sääsken hahmon (asustaa ihmisen päässä syntymästä kuolemaan, voi poistua vain hetkeksi).

145. lintusielun uskotaan pesivän ihmisen vaatteissa (vaatteita ei pidä ravistaa liian kovaa tai jättää kuleksimaan).

146. lintusielun tiedetään poistuvan unissa ja tapailevan toisia lintusieluja (jos ei uskalla poistua seurauksena unettomuus).

147. lintusielujen ajatellaan matkustavan pitkiäkin matkoja (jopa tuonpuoleiseen) ja vierailevan paikoissa joita unissa näkyy.

148. heikentymistä, vapinaa, kylmiä väreitä ja tajuttomuutta pidetään lintusielun poissaolosta johtuvina.

149. käen kukuntaa pidetään lintusielun liikkeiden merkkinä.

150. yksinäisyyttä tuntevien sielujen uskotaan vetävän eläviä mukaansa henkien maailmaan  (sieluille pidetään seuraa).

151. lintusielun kerrotaan matkustavan tuonpuoleiseen vastentahtoisesti (mitä nuorempana ihminen kuolee sitä enemmän ajatellaan kärsivän).

152. lintusielun uskotaan lentävän tuonpuoleiseen kuolleen ihmisen reen edellä (tietä näyttäen).

153. lintusielun tiedetään tekevän tuonpuoleisessa kaiken päinvastoin (nuorenevan vanhenemisen sijasta), muuttuvan lopulta kovakuoriaiseksi ja häviävän pois.

154. unisielun ajatellaan elävän metsässä metson hahmossa ja tulevan ihmisen luokse tämän nukahtaessa (jos pelästyy ja lentää pois seurauksena unettomuus).

155. unisielu tunnetaan uneksivan sielun, metsäsielun ja ulkoisen sielun nimillä.

156. kuoleman jälkeen unisielun ajatellaan pysyttelevän kuolleen puuhun ripustetuissa vaatteissa joista "huuhtoutuu tuuleen ja sateeseen".

157. ihmisen neljästä sielua kutsutaan henkisieluksi ja jälleensyntyväksi sieluksi (ajatellaan syntyvän suvun seuraavaan lapseen, viimeisestä henkäyksestä lapsen ensimmäiseen).

158. henkisielun ajatellaan majailevan päässä ja hiuksissa (pitkät hiukset elinvoiman merkki).

159. henkisielun uskotaan elelevän haudalla siihen asti kunnes sukuun syntyy samaa sukupuolta oleva lapsi.

160. miehiltä löytyvän viidennen sielun uskotaan alkavan elämään öisin (sukuelin).

161. vapaasielu lilin (eläväinen) voi menettää pyörtyessään tai vahingollisten henkien toiminnan seurauksena.

162. noidan tiedetään voivan lähettää lilinsä matkaan loitsujen tai tahtonsa avulla (tekoa seuraa tiedottomuuden tila).

163. varjoa, jalanjälkiä ja vanhoja vaatteita kohdellaan kunnioituksella (sielujen sijoja).

164. käkiä pidetään sielujen saattajina (etenkin lasten sielujen, toisen käsityksen mukaan sielujen ajatellaan vaeltavan tuonpuoleiseen käkien hahmossa).

165. marit kutsuvat viimeisen henkäyksen mukana poistuvaa sielua nimellä sules (henkäys). 

166. tson-nimisen sielun ajatellaan liikehtivän ympäri kehoa (ihminen kuolee jos isku osuu tsonin olinpaikkaan).

167. varjosielun (ört) uskotaan liikkuvan itsenäisesti (örtse kostes, ört kulkee) ja poistuvan unissa tai ihmisen säikähtäessä.

168. varjosielu örtin tiedetään voivan ottaa harmaan perhosen hahmon (ört-lepene), kulkevan tuonpuoleisessa ja pysyttelevän kuoleman jälkeen ihmisen läheisyydessä.

169. "elkeäkä elolliset, elkeäkä elottomat" (eloa pidetään yhtenä ihmisen sieluista).

170. hantit kutsuvat ihmisvartaloa nimin el ja et (ei pidetä yhtä tärkeänä kuin henkeä).

171. hantit uskovat varjon (ilos) omaavien olentojen elävän (varjon ajatellaan katoavan kuolemassa).

172. hantit pitävät lumeen jätettyä makuujälkeä varjon (ilos) sijana.

173. eläimen varjosielun (ilos) ajatellaan majailevan nahassa (valmistetaan vaatteiksi, lahjoitetaan haltijoille).

174. hantien mukaan henkisielu lilin omaavia olentoja ovat ihmiset, eläimet, puut, vesi, tuli ja ukkonen. 

175. henkisielun ajatellaan tulevan ihmiseen syntymässä ja poistuvan kuolemassa (pidetään näkymättömänä).

176. hantit ajattelevat varjosielun (ilt) majailevan haudan luona niin kauan kun ihminen on maatunut (jonka jälkeen katoaa).

177. varjosielun (ilt) uskotaan saapuvan ihmiseen syntymän jälkeen, vaikuttavan tämän tekemisiin ja liikkuvan unissa.

178. varjosielun ajatellaan voivan ottaa sääsken, liskon ja hämähäkin hahmon.

179. varjosielun ajatellaan voivan hallita ihmistä jossa asustaa (itsemurhaa pidetään iltin tekosina).

180. varjosielu iltiä pidetään henkenä ja varjo ilosia varjona (haltijoilla varjosielu muttei varjoa).

181. hantit kutsuvat jalanjälkiä nimellä kor (yhdistetään varjosieluun).

182. pyhinä pidetyissä puissa, lähteissä ja vaaroissa ajatellaan asuvan varjosielu iltin omaava haltija (lunk). 

183. varjoa pidetään "yhtä elävänä kuin ihmistäkin".

184. järkisielu nomosin tiedetään elelevän ihmisen päässä ja hallitsevan mieltä ja ajatuksia (sielun lähtiessä ihminen menettää järkensä, pelästyminen johtuu "nomosin koputtamisesta").

185. varjon (ilos) ajatellaan menevän maan alle ihmisen sairastuessa ja lähtevän vastakkaiseen suuntaan vaaran uhatessa.

186. hantit kutsuvat unisielua kajniksi (sääski, ihmisen nukkuessa "sääski lentää").

187. järkisielu nomosia pidetään ihmisen osana, varjo jopolia ihmisestä erillään olevana ja varjosielu ilosia ihmisen sisällä olevana.

188. järkisielu nomosin ajatellaan häviävän kuolemassa tai jakautuvan lähiomaisille.

189. hantit kohtelevat varjoa kunnioituksella (päälle ei astuta tai istuta).

190. varjosielu ilosin ajatellaan kulkevan hautakumpuun tai arkkutaloon jätetystä pienestä reiästä.

191. järkisielu nomosin jättämän ihmisen uskotaan tekevän kaiken "väärin" ja lopulta tappavan itsensä.

192. hantit kutsuvat vedenpinnasta ja peilistä heijastuvaa kuvajaista koriksi.

193. hantien mukaan kaikella jolla on suu on henki (suullisten suku).

194. hukkumisen ajatellaan johtuvan vahingollisen vedenhengen toimista (uskotaan vievän ihmisen varjosielun).

195. pohjois-hantit kutsuvat varjoa, jalanjälkeä ja vedessä näkyvää kuvajaista is-xoriksi (varjosielu, hahmo).

196. hahmosielun (is-xor) tiedetään voivan ottaa linnun ja kovakuoriaisen hahmon.

197. varjosielu isin ajatellaan matkaavan kuoleman jälkeen aliseen, henkisielu lilin yliseen.

198. esineillä ajatellaan olevan varjosielu muttei henkisielua.

199. pohjois-hantit kutsuvat sieluja nimin won is (iso sielu) ja aj is (pieni sielu). ison sielun uskotaan asuvan olkapäillä, pienen päässä. pienen sielun ajatellaan siirtyvän kuoleman jälkeen suvun seuraavaan lapseen. 

200. henkisielu liliä pidetään näkymättömänä lintuna (istuskelee kaulan kohdalla).

201. hantien mukaan iso sielu (won is) matkaa tuonpuoleiseen jokea pitkin, pikku sielun jäädessä haudalle (matka tuonpuoleiseen linnun kantamana, tuonpuoleinen merellä olevalla saarella).

202. mansien mukaan ihmisen sielut ovat is-xor (varjosielu, kaksoisolento), wurt (kehon sisällä elelevä lintu jonka poistuessa ihminen alkaa voida huonosti), ulom uj (metsässä elelevä unilintu, tulee ihmisen luokse unen aikana), man is (pieni sielu, syntyy uudestaan suvun seuraavaan lapseen) ja viides sielu (miehen sielu, uudestisyntyvä).

203. kuolleen ihmisen ja tämän tavaroiden elinvoimien (is) ajatellaan siirtyvän tuonpuoleiseen (syy miksi tavarat rikotaan).

204. hantit ajattelevat varjosielun jättävän ihmisen kaksi päivää ennen kuolemaa, matkaavan jumalatar-emo Ankin luokse, pyytävän tältä lisää elinaikaa, jatkavan tämän luota sukulaishengen luokse, pyytävän tältä kahta päivää elinaikaa, jatkavan tämän luota karhun luokse, pyytävän tältä vielä kolmea elinpäivää, palaavan matkoiltaan päivän päästä kuolemasta ja ilmoittavan katoavansa.

205. mansit uskovat lentävien sielujen joukkoon jotka matkustavat maailmojen välillä ja vierailevat sukulaisten luona.

206. mansit pitävät suvun kuolleita hengistä korkea-arvoisimpina.

207. uudestisyntyvän sielun (is) ajatellaan heräävän sukupuolen mukaan (miehen viidesti, naisen neljästi).

208. mansit pitävät miehen viidettä sielua ruumiillisen voiman lähteenä.

209. mansit uskovat varjosielu isin olevan läsnä läpi elämän ja elelevän haudalla kuoleman jälkeen (viedään ruokaa ja juotavaa).

210. varjosielu isin ajatellaan voivan vierailla vanhassa talossaan ja ihmisten unissa (painajainen).

211. varjosielu isin uskotaan muuttuvan rautakuoriaiseksi (keron xomlox). 

212. mansit kutsuvat ihmisen toista sielua isoksi sieluksi ja alavirtaan-meneväksi-sieluksi (ajatellaan voivan ottaa linnun, sääsken ja ihmisen hahmon).

213. mansit uskovat ison sielun asustavan päässä ja poistuvan unen aikana (pidemmästä poissaolosta seuraa sairastuminen).

214. ison sielun ajatellaan poistuvan vuosi ennen kuolemaa (merkkinä sanoihin "jos olet isini, lopeta" loppuva käen kukunta).

215. mansit pitävät ison sielun näkemistä huonona enteenä (liikkuu kuunvalossa).

216. unisielun ei uskota pitävän säikyttelystä (nukkuvia ja vaatteita kohdellaan varoen).

217. unisielun ajatellaan tuovan ihmiselle terveyden ja sikeät unet.

218. mansit pitävät huolta unisielun tyytyväisyydestä tatuoimalla käteen tai olkapäähän unilinnun kuvan (västäräkki, tiainen, pääskynen, harakka, käki).

219. varjosielu isin pelätään muuttuvan kuoleman jälkeen elinvoimaa varastavaksi haamuksi (urt).

220. mansit kutsuvat ihmisen kolmatta sielua univarjoksi (ulum is) ja unilinnuksi (ulum uj).

221. unilinnun (ulum uj) ajatellaan liikkuvan naarasmetson hahmossa (ei metsästetä), asuvan metsässä ja tulevan ihmisen luokse tämän nukahtaessa.

222. varjosielun (is) tiedetään muuttuvan koppakuoriaiseksi, hyttyseksi, perhoseksi tai leppäkertuksi (ei tapeta, kirjaillaan koristeluihin ja pyhiin kankaisiin).

223. haltijoiden uskotaan voivan puuttua sielujen liikkeisiin (jos alisen haltija Kul-otor vie ihmisen liian aikaisin uskotaan joen keskivaiheilla asustavan Tayt-kotil-ojkan (keski-sosvan-vanha-mies) voivan pysäyttää sielun ja lähettää tämän takaisin ylävirtaan).

224. mansit kutsuvat henkisielu liliä sielunimeksi, pikkusieluksi ja jälleensyntyväksi sieluksi (ajatellaan majailevan hiuksissa). 

225. henkisielu lilin hylkäämästä uskotaan tulevan väsynyt ja heikko.

226. vihollisten uudestisyntymistä voidaan estää ottamalla näiltä hiukset, maksa tai sydän (sielujen sijoja).

227. henkisielu liliä pidetään haukan, lokin, käen tai pyyn hahmoisena (yhdistetään totemistisiin sukuihin).

228. mansinaiset kiinnittävät pitkien lettiensä päihin pieniä lintuja henkisielu lilin kunniaksi (korppi, haukka, harakka, lokki, hanhi).

229. henkisielu lilin uskotaan jatkavan elämää tälle valmistetussa puisessa nukessa (ittorma) ja jälleensyntyvän nukesta sukulaislapseen.

230. selkuppien sieluja ovat keji (henki), tika (varjo), ilsat (elinvoima), tös (ulkoinen sielu), qaqa (hautasielu), qeti (voima), pyti (sisin) ja ssci (sydän).

231. ilsat-sielun ajatellaan elävän päässä, lähtevän matkoilleen unen aikana, irtautuvan kuoleman jälkeen, pysyttelevän kodin lähettyvillä (kolme päivää), kiertelevän tuttuja paikkoja, matkaavan aliseen kolmannen päivän jälkeen (setriruuhella), elävän alisessa saman ajan mitä ihminen eli maan päällä, kuolevan toisen kerran ja muuttuvan vesikuoriaiseksi.

232. selkupit uskovat kuolleiden lasten sielujen siirtyvän noitien rumpuihin ja noitien sielujen syntyvän samaa sukua oleviin lapsiin (joista kasvaa uusia noitia).

233. ella-sielun ajatellaan muuttuvan kuoleman jälkeen hämähäkiksi ja matkaavan aliseen (Loz-nimisen haltijan kanssa).

234. hukkuneiden sielujen uskotaan jäätyvän, eksyvän metsään tai muuttuvan metsänhengiksi.

235. henkisielu kejin (suuri sielu) ajatellaan asustavan päässä tai sydämessä, poistuvan viimeisen henkäyksen mukana ja lentävän yliseen.

236. vapaan sielun (lit) uskotaan asuvan perheen haltija-aitassa sukulaisten henkien kanssa (pidetään välittäjänä sukulaisten ja uudestisyntyvien henkisielujen välillä).

237. varjosielun (ilintil tska, elävä varjo) ajatellaan muuttuvan kuoleman jälkeen "varjoksi joka lopettaa elämän" ja jatkavan elämää maan alla.

238. hautasielu qaqaa yhdistetään peukaloon (qaqal muni, hauta-sormi, peukalottomien uskotaan muuttuvan pedoiksi).

239. hautasielu qaqan ajatellaan jäävän hautaan (jos kuolleen peukalo leikataan irti tulee luunpitäjän apuhengeksi).

240. qedo-sielun uskotaan asuvan kuolleen päässä siihen asti kunnes tämä maatuu ja muuttuvan sen jälkeen hämähäkiksi (hämähäkkejä ei tapeta, kuljetetaan ulos).

241. ilsat-sielun (elsa) ajatellaan siirtyvän kuoleman jälkeen karhuun ja jatkavan eloa maan päällä (sukulaisia).

242. henkisielu kejin (kuwej) uskotaan koostuvan pääsielusta (ihmisessä pysyvä sielu) ja vapaasta sielusta (ihmisestä poistuva sielu).

243. vapaata sielua (quwterge) pidetään välittäjänä perheen palvomien henkien ja pääsielujen välillä.

244. jälleensyntymiseen yhdistetään luita (le), kalloa (olillaka), keuhkoja (pukä), maksaa (miti) ja sydäntä (ssci).

245. ihmisen puisen suojelushaltijan kuva lasketaan kuoleman jälkeen jokeen (kelluu, joki tie tuonpuoleiseen).

246. sielujen ajatellaan muuttuvan veden pinnalla kiitäviksi hyönteisiksi (qomilqo).

247. selkupit eivät astu varjon päälle tai leiki varjon kanssa (tska, varjosielu).

248. sylkeä pidetään yhtenä sielun sijoista (sösit ilip lit, sylki-varjo-sielu).

249. varjoa kutsutaan "eläväksi varjoksi" (ilil tska, pidetään "elämän valona" joka lähtee vain eläväisistä).

250. suuren sielun (werqi keji) ajatellaan sijaitsevan sydämessä tai otsassa (elinvoiman toinen osa).

251. sielulinnun uskotaan vartioivan ihmisten unta ("istuu talon pöydällä").

252. sielujen ajatellaan lähtevän ja palaavan lintujen hahmossa.

253. läheisten ihmisten sielujen uskotaan vierailevan unissa lintuina.

254. pikkulintuja pidetään lasten sieluina.

255. hantit uskovat henkisielu lilien liikkuvan valkoisten lintujen hahmossa (joutsen, pulmunen).

256. unisielun (ulom is) ajatellaan asustavan metsässä (koppelon hahmoinen, "tuo mukanaan unen").

257. sielujen uskotaan jatkavan elämäänsä puiden hahmossa (kuolevalle tuodaan taimi, haudalle istutetaan taimi).

258. nenetsien mukaan ihmisellä on neljä sielua (verisielu, henkisielu, varjosielu ja kuvasielu).

259. mansit käyttävät linnunhahmoisia tatuointeja sielujen paikallaan pitämiseen (tatuoidaan käteen tai olkapäähän, harakka, västäräkki, käki, pääsky, tiainen, sielujen karkailun uskotaan johtavan sairauksiin).

260. mansit valmistavat kuolleelle tämän toteemia vastaavan eläinhahmoisen nuken (henkisielu lilin toivotaan siirtyvän nukkeen kuoleman jälkeen ja nukesta seuraavaan sukuun syntyvään lapseen).

261. henkisielujen jälleensyntymistä voidaan yrittää estää ottamalla vihollisilta hiukset (henkisielu lilin olinpaikka).

262. hantit uskovat sielujen majailevan rinnassa, päässä ja hiuksissa (helmikorujen paikat, helmikorujen lisäksi pidetään korvakoruja ja sormuksia).

263. hantit estävät ihmisen toista sielua (is) poistumasta tatuoimalla käteen tai olkapäähän linnun (västäräkki, tiainen, pääskynen, harakka, käki, sielun poistumisen uskotaan johtavan tajuttomuuteen, heikentymiseen ja kuolemaan).

264. hantit jakavat sielut varjo / hautasieluun (is-khor, pysyttelee haudalla, saattaa kaapata elävien sieluja miltä suojaudutaan laittamalla kirves kynnykselle), alavirtaan kuoleman jälkeen matkustavaan sieluun (is / urt, elää päässä, poistuu unessa, linnun tai sääskenhahmoinen), koppelonhahmoiseen unisieluun (ulem is, elää metsässä, tulee ihmiseen unen aikana, katoaminen johtaa unettomuuteen) ja hiuksissa elävään linnunhahmoiseen henkisieluun (lili, jälleensyntyvä sielu, poistuminen johtaa heikentymiseen ja vaiteliaisuuteen).

265. hantit valmistavat kuolleen henkisielun (lili) sijaksi pienen puisen tai metallisen kuvan (alkujaan eläinhahmoinen, säilytetään vakassa, syötetään ja palvellaan kunnes lilin ajatellaan syntyneen sukulaislapseen).

266. elämän aikana henkisielu lilin sijana toimivat lettien päihin kiinnitetyt linnunhahmoiset kassanpääriipukset (varis, harakka, lokki, hanhi, kanahaukka).

267. "ko perrees jokkuu kuol ni siit pit paikal avata juska auk" (uuninpelti henkisielun poistumista varten).

268. "elo o nava kohas, se siin tykkäjeä" (yksi sieluista).

269. "et viel kohta kuole ku elohiir elleä", "vieläpäs kehtovaa elohiir näin kurttusta nuamoo nykkiik", "vielähän tua elohiir nakertelloo ee ouk kuolemasta sittä vielä pelekoo" (elo=elohiiri=elinvoima).

270. "huamun näköseks männä kuolema eillä, eij ook kun huamu jälellä" (ihmisen haamu eli hahmo eli hahmosielu).

271. "ruumis haotaa, hahmo kottii" (puiseen haltijakuvaan asettuva hahmosielu).

272. "kaik on elokkahad mil oh hengi sizez" (elokkaiden suku).

273. "se on ni itse päine" (varjosielu itsen vaikutuksista).