KUOLEMAAN JA KUOLLEISIIN LIITTYVIÄ TAPOJA JA USKOMUKSIA

1. suvun ja perheen salaisuudet kerrotaan lapsille ennen ensimmäisen vanhemman kuolemaa tai heti kuoleman jälkeen (salaisia nimiä, periytyviä nimiä, suojelushaltijoihin ja toteemeihin liittyvää tietoa).

2. yllättävää kuolemaa pidetään arveluttavana ja henkien aiheuttamana (kuoleva ei ehdi valmistautua).

3. kaksosille ja kaksosten äideille järjestetään muita hienommat hautajaiset ja muistajaiset (pidetään pyhinä, yhdistetään karhun pentuihin).

4. ihmisen synnyin ja kuolinaikojen ajatellaan olevan kytköksissä toisiinsa (vierasperäinen syntymäpäivän juhlinta merkitsee kuolinpäivän juhlimista).

5. kuolleiden nimiä ei lausuta ääneen (uskotaan kuulevan ja lähtevän takaisinpäin, "jäävät välille").

6. vastikään kuolleista ei ole tapana puhua (etenkään pahaa).

7. kuolleiden vieraillessa ilman uskotaan olevan sumuinen ja tuulinen (katetaan paikka pöytään, uunille tai talon pyhään nurkkaan).

8. itkuvirsien välityksellä keskustellaan kuolleiden kanssa ("etteivät tuntisi yksinäisyyttä"), päästetään surua ulos ("hajotetaan suru maailmaan"), sanotaan asioita jotka jäivät sanomatta ja pyydetään kuolleita vierailulle (ajatellaan vastaavan unissa).

9. kuolleilta ei tulisi jäädä selvittämättömiä asioita (etteivät jää "katsomaan taakseen", pyritään selvittämään).

10. suojelushaltijoiden ajatellaan vartioivan perheen hautoja (joka perheellä omat).

11. sukulaisten pitämiä koruja pidetään onnea tuovina (ajatellaan sisältävän sukulaisten voimaa).

12. asumusten lähelle tulevien lintujen ajatellaan tuovan viestejä kuolleilta.

13. kuolleilta kysytään neuvoja ja näitä muistellaan hyvällä (vastaavat unissa).

14. suvun vanhimman elämän ja kuoleman ajatellaan olevan yhteydessä suvun onneen (lähimpänä tuonilmaisessa olevia).

15. sukulaisten henkien uskotaan tulevan vierailemaan pikkulintujen hahmossa ("sirkuttamaan suloisia aidannokasta"). 

16. tuulista päivää pidetään hyvänä aikana kuolla, kuutonta yötä huonona (tuulen ajatellaan kiidättävän henkeä).

17. lapsensa menettänyt voi antaa maitoa sukulaislapsille ("jotta omaa lasta samoin kohdeltaisiin tuonpuoleisessa").

18. kuolemaan liittyviä henkiolentoja kalman väki (majailevat haudoissa), manalaiset (kodittomia henkiä, "yheksän talven pakkasilla kylmää manalaisetkin moa emäh"), vajehukset (varjottomat) ja kummitukset (eivät vahingoita, "varauttelevat").

19. kuollutta saatellaan tuonpuoleiseen ("syntysiin") itkuvirsin (ajatellaan helpottavan matkaa).

20. syksyä ja alkutalvea (auringotonta aikaa) pidetään suotuisina aikoina kuolla (marraskuu=kuoleman kuu).

21. kuolleiden toivotaan palaavan lintuina (tytär näkee isänsä ensimmäisiin suliin vesiin laskeutuvana joutsenena, äiti toivoo pienokaisensa saapuvan "ihaloista syntysistä pienenä ilman lintusena alle ikkunansa iloilemaan").

22. kuolleiden toivotaan vievän terveisiä sukulaisten hengille ("ku mänet sinne i sano tervehyisie meistä kaikista, kun kedä nägenet").

23. kuolleiden uskotaan näyttäytyvän pääskysinä, perhosina ja kukkasina ("kukkaladvaheinäzinä", "piätsköilinduzina", "liipoi-linduzina").

24. sukulaisten henkiä kutsutaan "suuriksi syntysiksi". 

25. kuolleiden ajanlaskua mitataan öissä (kolmeyöhizet, yhdeksäyöhizet).

26. sukulaisten henkiä muistetaan ennen ruokailuja ("olkaa hyvä, tulkaa lähemmäs, vanhemmat").

27. vanhuksien toivotaan saavan asua kotona kuolemaansa asti (häpeä suvulle jos joutuvat lähtemään ennen kuolemaa).

28. läheisen kuoleman uskotaan vievän ihmisestä ylpeyden ja turhamaisuuden ("kun mieli kerran käypi kantapään alla, sitte ei enää tyhjää ryöpsähtele").

29. leskeksi jäänyttä pidetään talon päänä (sukupuoleen katsomatta).

30. saamelaiset hylkäävät kuolinkodan ja pystyttävät lähelle uuden elinkodan (kuolinkota jätetään maatumaan).

31. väkivaltaisesti kuolleiden ajatellaan muuttuvan revontuliksi tai asustavan revontulissa ("suuren veden takana"). 

32. itsemurhan tehneiden kerrotaan saavan rauhan sinä päivänä kun luonnollisen kuoleman hetki koittaa (elämän pituuden uskotaan olevan ennalta määrätty).

33. suvun vanhimman kuoltua on tapana lämmittää sauna seuraavaksi vanhimmalle (pestään, kylvetetään ja toivotaan että perii edeltäjänsä kyvyt).

34. mordvalaiset uskovat kuoleman jälkeen tapahtuvan "toisen kuoleman" (eli syntymän). 

35. kalmiston haltijan kerrotaan näyttäytyvän valkoisissa vaatteissa (kuolinvaatteet vaaleita, vrt. aaveuskomukset).

36. komit kutsuvat kuolleita nimin kulema ja sonjan (hohto).

37. kuoleman uskotaan liikkuvan suuren mustan karhun hahmossa (henkiolento, aasian musta karhu).

38. oudosti käyttäytyviä eläimiä pidetään kuoleman lähettiläinä (usein lähellä kuolemaa).

39. komit kutsuvat sukulaisten henkiä "vanhoiksi" ja "vanhemmiksi".

40. sukulaisten henkiä pidetään hyväntahtoisina suvun suojelijoina joiden puoleen voidaan kääntyä voimaa ja viisautta tarvittaessa (muistissa pysyneitä sukulaisia (keitä tunsit, keistä kuulit tarinoita), unholaan painuneita (keitä et tuntenut, keiden tarinoita et kuullut) pidetään arvaamattomina).

41. saamelaiset kutsuvat kuolleita nimin jabme, rohk´ki (rukka) ja jäms.

42. outoja tapahtumia ja saaliita kutsutaan kuolemaa tarkoittavalla marras-sanalla (saamen mardes, virossa mardus tarkoittaa aavetta tai ihmisestä irrallaan olevaa sielua jonka näkeminen lupaa kuolemaa).

43. kuolleiden ajatellaan olevan läsnä niin kauan kun nämä muistetaan (matkaavat tuonelaan sen jälkeen kun unohdetaan).

44. komit rukoilevat sukulaisten henkiä satoa kylväessään ja korjatessaan (hengille jätetään niittämätön sarka (jen tos, jumalan parta) ja viedään uutispuurosta puolet).

45. marit suhtautuvat sukulaisten henkiin lämmöllä ja kunnioituksella (suoraa avun pyytämistä vältellään). 

46. kuolleelle kaiverretaan sukupuuhun oma merkki (toisen tavan mukaan katkaistaan oksa, karsikkopuut). 

47. kuolleita ei pelätä "koska ovat perheenjäseniä" (kalman tarttumista eli sairauksia pelätään).

48. kevättä ja syksyä pidetään suotuisina kuolinajankohtina (syntymä, kuolema).

49. päiväsaikaa, poutaa ja uudenkuun aikaa pidetään parhaina aikoina kuolla (syntymä, luojahenki).

50. kutsumatta saapuvia kuolleita oudoksutaan ja varotaan (ajatellaan olevan tyytymättömiä johonkin).

51. kaukana kuolemista pelätään koska ajatellaan ettei henki löydä takaisin kotiin.

52. saamelaiset kutsuvat kuolleita nimin jämes, jamis, jämedzah, rohkki (rukka), kuöddäm-olmos (jättänyt-ihminen) ja oamekas (kuollut omainen, vastakohta oabmehas, elävä omainen).

53. saamelaiset uskovat korvien soimisen enteilevän kuolemaa (jammijaz-kiell).

54. eläimiä huonosti kohtelevien ajatellaan saavan osakseen vaikean kuoleman.

55. saamelaiset pitävät kuoleman jälkeen hylätyllä kodansijalla ruokailemista onnea tuovana ("kuolleelle osansa").

56. petojen suuhun joutumista pelätään "koska hajottavat luut" (ehjä luusto tärkeä osa jälleensyntymisuskoa).

57. kuolleesta kertovien laulujen ja joikujen ajatellaan parantavan tämän elämää tuonpuoleisessa (laulujen unohtuessa ei uskota enää jälleensyntyvän).

58. kuolleille uhrataan länteen tai pohjoiseen päin (tuonpuoleisen suuntaan, toisen tavan mukaan nurinperin käännetyissä vaatteissa).

59. komien mukaan sukulaisten henget (vanhat ihmiset, vaz jez) elävät "toisessa maailmassa", ovat läsnä ihmisten arjessa ja ilmestyvät unissa ja enteissä.

60. esivanhempien ajatellaan voivan ilmestyä ihmis ja eläinhahmossa (vastaavasti eläimillä tiedetään olevan näkymättömät kantavanhemmat, jäänteitä ajalta jolloin ei tehty eroa ihmisten ja eläinten välillä).

61. komit pyytävät sukulaisten henkiä apuun tukalissa tilanteissa ja vetoavat muistoonsa kun haluavat saada tukea tärkeälle asialle. 

62. esivanhemmat kutsutaan ruokailemaan sanoin "aloittakaa, tulkaa lähelle, vanhemmat" (ajatellaan olevan läsnä joka aterialla).

63. kolttasaamelaiset jakavat äidin kuollessa omaisuuden tytärten kesken (matrilineaalisilla eli äidin sukua jatkavilla kansoilla nainen omistaa asunnon irtaimineen, miehen omistaessa kulku ja pyyntivälineensä).

64. mordvalaiset viestivät kuolleille heiluttamalla valkoista sieluliinaa (itkuvirret toinen tapa).

65. hantit antavat kuolleiden kaimoille uudet nimet (suvun kuolleiden ja kantavanhempien nimiä ei saa lausua ääneen).

66. nenetsit odottavat vakavaa sairautta parantaessaan aamuruskoon tai seitsemänteen aamuruskoon (odotetaan taudin kääntymistä parempaan, parantaminen aloitetaan ottamalla selville sairauden alkuperä ja asettamalla kuumennettu koivunkääpä kipupisteen päälle).

67. kuolleita kutsutaan omilla nimillään suruaikana (suruajan jälkeen aletaan kutsua lintusiksi, syntysiksi, vanhemmiksi, ajatellaan matkanneen tuonpuoleiseen).

68. kuolleille nimetään pihasta tai lähimetsästä koivu tai pihlaja (karsikkopuiksi petäjiä ja kuusia, eri perinteitä).

69. kuolleen kunniaksi karsittuun puuhun jätetään "yhtä monta oksaa kuin on perillisiä" (toisen tavan mukaan naimattomalle yksi oksa, naimisissa olleelle kaksi oksaa, kolmannen tavan mukaan puun keskivaiheille pitkät oksat jolloin näyttää "kätensä levittävältä ihmiseltä").

70. samojedit pitävät itsemurhaa hyväksyttävänä tapana kuolla (ymmärretään itsensä uhraamisena jumalille, kovien elinolojen synnyttämänä valintana, tapana helpottaa läheisten taakkaa).

71. saamelaiset kutsuvat sukulaisten henkiä joikaamalla, käymällä vatsalleen maahan, nostelemalla kiviä ja pitämällä kädessään puista keppiä (pyydetään apuun, kysytään neuvoa, henkien kanssa voidaan keskustella päiviä, odotetaan vastauksia).

72. kuolleesta lapsesta sanotaan "tallessa lapsi mättähässä" (omiensa luona).

73. udmurtit pitävät jokea elävien ja kuolleiden välisenä rajana (asumukset ja haudat eri puolella jokea).

74. saamelaiset tietävät sukulaisten henkien kyläilevän poroilla toistensa luona (saivosta saivoon).

75. udmurtit uskovat samaan sukupolveen kuuluvien elävän yhdessä tuonpuoleisessa (läheisimpiä). 

76. marien mukaan ihminen kuolee seitsemän kertaa ja muuttuu sen jälkeen kalaksi.

77. mordvalaiset ajattelevat sukulaisten henkien olevan suvun elävien jäsenten suojelijoita (pyydetään vierailemaan usein ja katsomaan miten jälkeläiset elävät).

78. mordvalaisten mukaan sukulaisten henget ovat läsnä kaikissa tärkeissä perhetapahtumissa.

79. kuolleiden kykyjen uskotaan siirtyvän vanhimpaan lapseen.

80. kuolleita sisätiloissa puhuteltaessa kumarretaan pirtin peränurkkaan päin (peräseinä rakennetaan pohjoista tai länttä eli tuonpuoleista kohti).

81. kuolleiden kerrotaan kulkevan "hämähäkin emuulla" (sielut hämähäkin hahmossa).

82. kesän ensimmäiset ruuanlähteet lahjoitetaan esivanhemmille (ensimmäinen kala jokeen, ensimmäiset metsämansikat kivelle).

83. nukkumasuuntaa yhdistetään hautasuuntaan ("elävät eivät saa maata samansuuntaisesti kuin kuolleet").

84. haltijoiksi muuttuneiden sukulaisten uskotaan voivan vaikuttaa eläväisten asioihin (hantin tonx, mansin tow, mordvan tsov, suomen huu).

85. "tule hot tuuvina tuppoa, sirittele hot sirkkusena, piäskysenä piäni piällä" (sukulaisten ottamia hahmoja).

86. mansit käyttävät läheisen kuolemasta nimityksiä "kangistui", "meni olemattomaksi", "meni kuolleen ilmalle", "tuli ikänsä päähän", "lankesi kuoppaiseen paikkaan" ja "eli tämänilmaiset päivänsä".

87. elinajan ajatellaan olevan syntymänjumalatar Kältasin ennalta määräämä (päivien päätyttyä mennään "sekoittumaan kuolleiden parveen").

88. obinugrilaiset käyttävät kuolleista kiertoilmaisuja "osaton isäni", "kuollut olio", "sammunut olio" ja "peitetty äitini" (kuolleen nimeä ei lausuta vuosiin, kaimat vaihtavat suruajaksi nimensä).

89. obinugrilaiset ajattelevat hukkuneiden muuttuvan puronhaltijoiksi (sojem-tonx).

90. kuolleina syntyneiden ("napaisten") kerrotaan muuttuvan patsay-nimisiksi levottomiksi haltijoiksi. 

91. hantit muistavat sukulaisten henkiä maahan levitettyjen karhuntaljojen edessä (lahjat taljojen päälle, "niitä muistetaan kenet muistetaan").

92. saamelaisten mukaan sukulaisten henget elävät saivoissa eli pyhinä pidetyissä vaaroissa, järvissä ja tuntureissa (henkiä palvellaan ja neuvoaan käydään kuulemassa, ajatellaan suojelevan muistajiaan).

93. saamelaisten saivojen värit näkyvät pukujen väreissä (joka saivolla omat värinsä, saivo=suvu=suku).

94. saivo-henkien tiedetään "ajelevan poroilla vaaralta toiselle".

95. saamelainen vanhus jakaa kuoleman lähestyessä saivo-henkensä lapsilleen (suojelevia, mitä useamman omaa sitä onnekkaampana pidetään).

96. saivoja voidaan kutsua apuun uhraamalla ja joikaamalla.

97. "makaelkaa maireet luojat, mainivon makauksellaan, lepäelkää leppeät luojat, leinekkähän lepäyksillään" (vanhempien henkiä kutsutaan luojiksi).

98. "nouse, muamo muanalani, tuatto turpehen takani, miun ainuon avukse, yksinäisen ystäväkse, tätä huonuo hoituassani, kipietä pelastuassani" (vanhempien henkien apuun kutsumista).

99. "auta milma, toattoseni tuonelasta, moamoseni moaemästä, kaikki suuret sukukunnat, heliet heimokunnat, muistetut da i muistamattomat, tiijetyt da i tietämättömät, huhuta huijahuta, ei kuulu kummaistana" (sukulaisten henkien apuun kutsumista).

100. hantit kutsuvat kuollutta miestä "häneksi joka on lähtenyt metsästämään ei-mitään".

101. hantit eivät puhuttele kuolleita nimillään (ajatellaan ymmärtävän kutsuina).

102. hantit uskovat kuolleiden ilmoittavan tarpeistaan unissa.

103. "nouse maasta, maammoseni, kalmistosta, kantajani, väkinesi, voiminesi, avuxeni, armoxeni, tuexeni, turvaxeni, seisomah selän takana, poian ainoan avuxi" (emon hengen kutsumista). 

104. hantit eivät puhu kuolleista iltaisin tai nuku samansuuntaisesti kuolleiden kanssa.

105. "hyvä kalma, puhas kalma, kalman väki voimallinen, joka lie teitä sovan miekas kaatunna, elikkä veteh hukkunna, elikkä metsäh kuollunna, elikkä kyläh häivynnä, pitäkää nyt sula sovinto, siksi ilmasta ikeä, kuuksi kullan valkijaksi" (kalman väellä tarkoitetaan tuntemattomien henkiä joihin suhtaudutaan erilailla kuin sukulaisten henkiin).

106. hantit laittavat kuolleena syntyneen lapsen suuhun pienen kiven.

107. nenetsit kuljettavat kuolleen sukulaisen kalloa mukanaan uuteen leiripaikkaan (jälleensyntymisusko, suvun perustaja).

108. hantit pitävät kuolemaa unen kaltaisena (asiat tapahtuvat nurinkurisesti).

109. hantit kutsuvat talvella kuolemista "karhun pesässä nukkumiseksi" (vuodenajan vaikutuksesta uskomuksiin).

110. "päästä, luoja, luonnolleen, päästit päivät paistamaan, kuutamat kivestä kiskoit, miksikäs minuo et päästä, päiviltä pahoilta, elämiltä vaikijoilta" (kuolemaa toivovan sanat).

111. "ves on vanhin veljeksissä, tuli nuorin sisärissä, kalma ombi kaikkei vanhin" (kuoleman iästä).

112. selkupit eivät melua tai katso ikkunoista öisin ("kuolleet ovat lähellä").

113. selkupit kutsuvat kuolleita nimellä lattar, marit nimellä kotse.

114. selkupit ajattelevat luiden (le) ja kallojen (olillaka) elävän ihmisiä ja eläimiä pidempään ja pystyvän vastaanottamaan uutta elämää (suojellaan pedoilta).

115. selkuppien mukaan lapset muuttuvat kuollessaan perhosiksi (lontirä, ei tapeta).

116. "käsin liivat liikuttelit, sormin sirkelit somerit, nossitko armasta hauvastani, kallista kalman pohjastani" (kuolleiden kutsumista).

117. saamelaiset kutsuvat esi-isiä nimin saiva olmah (yliluonnolliset miehet) ja passevare olmah (pyhien tunturien miehet).

118. saamelaisten saivohenkien uskotaan asustavan pyhillä tuntureilla ja olevan "sitä mahtavampia mitä kutsumiseen käytetty joiku".

119. nenetsit uskovat sairauksien ja kuoleman johtuvan sielunmenetyksestä tai vahingollisten henkien (ngyleka) vaikutuksesta (kaappaavat ihmisiä).

120. mansit palvovat esivanhempien henkiä laaksojen, metsien, jokien ja järvien henkinä (aluehaltijoita jotka turvaavat perheiden hyvinvoinnin).

121. "koha mie en sunkaa kuolis alaskuuhu sitte teä talo köyhtyy" (kuolinajan ja kuun yhteydestä).

122. "em mie koskaa kuolemast o arpaa lyöny" (pyhä asia).

123. "tuhma kuoloo milloin otetaa, viisas lähtöö milloin arveloo" (kuoleman vaistoamisesta).

124. "ei sitä ennen anna elämälle arvuu ennenku rupiip omaa ohtaa tuulemaa" (kuoleman lähestymisen vaikutuksesta).

125. "neet arvovat että se hukkas ittensä" (tappaa itsensä=hukata itsensä).

126. "kyllä niitä on eelisiä, semmoisia näköjä eli kuuloja, ennen tai jälkhiin sen kuolemanhetken" (etiäiset).

127. "joku taas ol lusikkansaj jättänys sano meirä äitee" (kuolemisen kiertoilmaisuja).

128. "koha mie en sunkaa kuolis alaskuuhu" (kuoleman ajankohdan toivominen).

129. "toillaisel ajattomal kuolemal nyt pit kualemaan" (itsemurhan nimityksiä).

130. "taijan männä hangele" (kuolemaan).

131. "semmoseen haparoentiin se nyt alakaa männäj jo tämä elämä" (kuoleman lähestyessä).

132. "meil vanhad olti kois kuloman az" (oikeus kuolla kotonaan).

133. "meroi miuld mihen otti" (kuolemasta ajatellaan aiheuttajan mukaan).

134. "miä näim mamoin unessan" (kuolleen äitini unessa).